Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Taitaja 2014 tapahtumassa myös muovialan nuoria osaajia

Taitaja 2014 tapahtumassa myös muovialan nuoria osaajia Muovikaivo joka kilpailijoiden piti valmistaa.

Rasmus Pinomaa (rasmus.pinomaa a plastics.fi), 15.4.2014

Taitaja tapahtuma on nuorten ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut jossa yleisö pääsee seuraamaan nuorten edesottamuksia. Kisoissa kilpaillaan useissa eri lajeissa kuten autoasennuksessa, viherrakentamisessa ja kokkailussa. Tänä vuonna, ensimmäistä kertaa Taitaja kisojen historiassa, muovituotevalmistus oli mukana näytöslajina.

Kisaavia joukkueita oli kolme jotka jokainen koostui kahdesta henkilöstä. Joukkueet tulivat Savon ammatti ja aikuisopistosta, Tampereen seudun ammattiopistosta ja koulutuskeskus Salpauksesta. Kilpailu oli kolmipäiväinen ja joukkueiden tehtävänä oli valmistaa muovinen kaivo. Kaivon valmistus sisälsi useita eri työvaiheita kuten ekstruusiota, muovin hitsausta, tyhjiömuovausta sekä kierrätysmuovin rouhimista ja käyttämistä kaivon osissa. Kilpailun tuomarina toimivat Timo Malén Taitomuovi Oy:stä ja Jari Monola Fluorotech Oy:stä. Näytöslajia sponsoroivat Uponor Oyj ja Fluorotech Oy.

Muovituotevalmistuksen Taitaja kisan voitti Savon ammatti ja aikuisopiston joukkue jossa kisasivat Aatu Hiltunen ja Joona Reittu.

Takaisin