Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Euroopassa kova kisa yrityksistä - Muoviosaaminen on Suomen pitovoimaa

Euroopassa kova kisa yrityksistä - Muoviosaaminen on Suomen pitovoimaa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 2.5.2023

Muoviteollisuus ry haluaa vedota päättäjiin kaikilla tasoilla, että muovituotevalmistukseen panostettaisiin kotimaassa, nostettaisiin se vahvalle kasvun uralle, kuten vaikkapa Tanskassa on tehty. Siten parannettaisiin maamme taloutta työllistävän yrittäjyyden, viennin ja tulovirran kautta.

Euroopan unionin sanotaan viime kriiseissä sirpaloituneen kohti epäyhtenäisempää talousaluetta, jossa omaa kansallista tuotantoa halutaan vahvistaa ohi yhteisesti sovittujen ja aiemmin noudatettujen pelisäännöin. Kriisissä halutaan ensisijaisesti varmistaa oman maan selviäminen, kun jotain kriittistä tuotetta ei maailmalta enää vapaasti saakaan.

Myös vihreän siirtymän eri tahtinen toteutus jäsenvaltioissa nakertaa harmonisointia. Karrikoiden voi sanoa, että jotkut valtiot pitkittävät omaa siirtymäänsä voidakseen valmistaa mahdollisimman pitkään muille siirtymän edellyttäviä tuotteita kilpailukykyisimmin. Ei kestävää tai reilua, muttei mitenkään tavatonta.

Miten muovituotteita kaikille asiakkaille valmistava teollisuus pärjää tällaisissa hajaannuttavissa muutoksissa? Joustavuus ja osaaminen ovat kaiken ytimessä. Totta kai valmistuksen sijainti on siellä, missä toiminnan edellytykset kohtaavat parhaiten. Erilaisin rajaestein ja määräyksin voi yrittää pitää tuotannollisia työpaikkoja jossain tietyssä lokaatiossa, mutta silloin valmistus yleensä irtoaa vapaasti kilpailevan maailman hyvästäkin kehityksestä eikä rakenne kestä sitä pitkän päälle.

Jollain alalla on raaka-aineankkurointeja tiettyyn maankolkkaan. Muovituotevalmistusta on käytännössä kaikkialla ja se on siirrettävissä laitteiden puolesta muutamissa viikoissa, isoimmat kuukausissa. Muovi ei ole raaka-aineiltaan sidottu myöskään juuri minnekään. Tuotevalmistus tuottaa työpaikkoja ja verotuloja kuitenkin pääosin vain siihen maahan, jossa se toimii. Muut ovat maksajan ja tarvitsijan asemassa.

Jos ja kun me Suomessa panostamme muovialan osaamiseen vahvasti, osaamisesta tulee meille tuottoisa ankkuri ja mahdollistaja tänne. Nimenomaan ammatillisen osaamisen vankistamista pitäisi uuden hallituksen nyt tukea vahvasti. Se on niitä harvoja, ellei jopa ainoita voittavia pitotekijöitä, joita kaltaisellamme maalla on tarjota tällaiselle korkean jalostusasteen tuotteiden valmistukselle.

Takaisin