Siirry suoraan sisältöön

Jaoston toiminta

Compohack 2021

Jaoston jäsenyritykset ovat taas aktiivisesti mukana Tampereella yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijaprojektissa.

Teemapäivät 2021

Komposiittijaosto suunnittelee järjestävänsä vuonna 2021 kaksi teemapäivää. Kevään teemawebinaari sijoittuu Compohackin loppugaalan päivälle ja syksyllä tavataan TEAMSissa 22.9.2021 puolen päivän teemaseminaarissa.

Lujitemuoviseminaari

Jaosto järjestää vuosittain Lujitemuoviseminaarin. Tapahtuman tarkoituksena on jakaa ajantasaista alaan liittyvää tietoa ja olla paikka, jossa suomalaiset lujitemuovialan ammattilaiset ja opiskelijat kokoontuvat tapaamaan toisiaan.
Vuonna 2022 Lujitemuoviseminaari pidetään toukokuussa Joensuussa.

EuCIA

Jaosto on eurooppalaisen kattojärjestön (EuCIAn) jäsen ja osallistuu aktiivisesti sen toimintaan ja välittää sitä kautta tulevaa tietoa jäsenille.

Lujitemuovien kierrätys

Jaosto seuraa lujitemuovin hyötykäyttö- ja kierrätysmahdollisuuksia ja on mukana tukimuksissa, joissa selvitetään uusia toimintatapoja. Tiedotetaan kaatopaikkamääräysten muuttumista ja soveltamista Suomessa sekä pyritään yhteistyöllä helpottamaan niiden soveltamista. Seurataan myös EU:n tasolla em. määräyksiä ja pyritään vaikuttamanaan niihin EuCIA:n kautta ja kansallisten viranomaisten avulla. EuCIA:n kautta saadaan tietoon myös, miten muissa Euroopan maissa lujitemuovin kierrätys hoidetaan ja ohjeistetaan.

Composites Recycling

Alan standardisointi

Jaosto on tiivisti mukana alan eurooppalaisessa standardoinnissa. Seurataan alan standardien valmistumista ja otetaan niihin tarvittaessa kantaa. Jaosto on hoitanut eurooppalaisen CEN/TC 210 –komitean sihteeristöä 2010-2017 ja ollut mukana kansallisessa CEN/TC 250 –seurantakomiteassa (aikaisemmin seurantaryhmässä) seuraamassa, miten lujitemuovimateriaalit ja –rakenteet sisältyvät Eurokoodistoon.

Koulutus

Jaosto on mukana edistämässä alan koulutusmahdollisuuksien tarjontaa ja tutkimustoiminnan yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan.

EHS

Jaosto seuraa alan terveys-, turvallisuus- ja ympäristövaatimusten kehittymistä sekä REACH järjestelmää ja ottaa niihin tarvittaessa kantaa ja tiedottaa niistä jäsenille.

Tiedotus

Jaosto on mukana tuottamassa lujitemuoveihin liittyviä oppaita ja esitteitä.

Komposiittiesite

Yleiskuvaus komposiiteista, mitä ne ovat, kuinka niitä valmistetaan ja missä niitä voi käyttää.

Mobiililaitteilla helpommin luettavana:

Muut julkaisut